|
|
|||||
| Underose | Muutoksen tuki | Työnohjaus & coaching | Koulutus | Työ ja ura | Entä jos? | |||||
|
|
MIKÄ SINUSTA TULEE ISONA? Joskus vasta aikuisella iällä joutuu tai uskaltaa ruveta miettimään, miksi haluaisi isona tulla. Irtisanominen kohtaa yhä useampia ja monet huomaavat käyttäneensä osaamisensa loppuun jatkuvissa muutoksissa. Tarvitaan taukoa ja tankkaamista, ennen kuin voi jatkaa eteenpäin. Joskus vasta aikuisella iällä päätyy siihen työhön, josta on aina haaveillut tai siihen, josta ei ole edes osannut haaveilla. Peruskysymys on, mitä on
valmis antamaan työlle ja mitä odottaa saavansa takaisin. Suurikin
takaisku voi olla mahdollisuus, mutta vaatii paljon voimia, että sen
pystyy sellaiseksi kääntämään. Tärkeintä on tunnistaa, mitä osaa ja
missä siitä voisi olla hyötyä. Lähtökohtana on, että on olemassa
erilaisia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. Työelämän riskinhallintaa on
se, että kartoittaa myös muita vaihtoehtoja ja valmistautuu muutoksiin. OMALLE TIELLE Oletko työelämän risteyksessä, jossa mietit, miksi haluaisit tulla, mitä työ merkitsee, mitä voisit tehdä ja mitkä ovat sinun valttikorttisi työelämässä? Työurasi voi olla solmussa, olet juuttunut syvälle rutiiniin tai olet tullut risteyskohtaan, jossa mietit, mihin päin jatkaisit. Tukea ja ohjausta työelämän avoimissa kysymyksissä ja tiukoissa paikoissa voit saada henkilökohtaisesti, puhelimitse tai sähköpostitse sopimuksen mukaan. Ota yhteyttä!
tyhy(at)underose.fi
|
|
|||
|
AJANKOHTAISTA:
Työn vierestä |
|||||
|
|
|||||